Category

Bändit

Helsinki Freedom Records julkaisi uutta musiikkia – kuuntele Sireenin Likast täältä!

By Bändit

Helsinki Freedom Records on julkaissut Sireenin uuden singlen Likast.

Sireeni on 17-vuotias Nurmijärveltä ponnistava rap-artisti. Nuoresta iästään huolimatta Sireeni on lyhyen uransa aikana jo muun muassa kilpaillut räpin SM-kisoissa sekä räpännyt samalla kappaleella suomirapkonkari Kalen (ent. Steen1) kanssa.

Sireeni on äänittänyt musiikkia Helsinki Freedom Records -studiolla pari vuotta. Helsinki Freedom Records on Helsingin kaupungille kuuluva pehmeiden arvojen levy-yhteisö, jonka tarkoituksena on mahdollistaa nuorille musiikinteko ammattimaisessa ympäristössä ja toimia ponnahduslautana nuorten musiikkiuralla.

Sireenin ensimmäinen virallinen julkaisu oli Sirkus-single, joka julkaistiin Helsinki Freedom Recordsin tytär-labelin Unity Soundsin kautta kesällä 2016.

Likast julkaistiin Helsinki Freedom Recordsin kautta 31.5. Tummansävyisestä trap-vaikutteisesta biitistä vastaa kovassa nosteessa oleva helsinkiläinen tuottaja MVAbeats. Sireeni säväyttää biisillä monipuolisuudellaan ja näyttää taitojaan niin usean eri rap-flown kuin melodisemman laulurapinkin osaajana. Singleen kuvattiin myös musiikkivideo, joka on cntrlvisionin käsialaa.

Laittakaa nimi korvan taakse, sillä Sireeni on tullut jäädäkseen!

 

[su_youtube_advanced url=”https://www.youtube.com/watch?v=gChT18DIbRQ” responsive=”no” autohide=”no”][su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=DS36gR8wE_k”][/su_youtube_advanced]

Kuuntele Likast Spotifyssa

 

Helsinki Freedom Records ja HattuMedia ovat molemmat Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden ylläpitämää toimintaa nuorten toimintakeskus Hapessa.

 

Mariska ja Fin N’ Fil konsertoivat Elmun baarissa – katso HattuMedian haastattelut paikan päältä!

By Bändit, Rock Academy, Tapahtumat, Toimitus, Video

Perjantaina 28. huhtikuuta Helsingin Nosturissa notkuttiin melodisen hiphop-sävytteisen popmusiikin parissa, kun musiikin monilahjakkuus Mariska veti keikan Elmun baarissa.

Mariskalle lavan lämmitteli espoolainen pop-räpkaksikko Fin N’ Fil joka on mukana pääkaupunkiseudun Rock Academyssä. Viime syksynä perustettu kahden lukiolaisen yhtye on ehtinyt soittaa lyhyellä urallaan vasta muutamia keikkoja, mutta Elmun baarissa duolla oli edessään jo toinen ison artistin lämmittelyslotti.

– Ollaan Benjamin Peltosta oltu lämppäämässä aiemmin. Keikalla kaikki mimmit oli niinku että ‘oh my God, antakaa nimmarit meille.’ Se oli ehkä ihan hauskaa. Paras muisto ikinä, pojat nauravat.

Hattumedian Ani Huttunen ja Timi Nordman tapasivat Fin N’ Filin sekä illan päätähden Mariskan Nosturissa ennen keikkojen alkua. Katso alla olevista videoista, mitä artistit paljastivat Hattumedian haastatteluissa!

 

[su_youtube_advanced url=”https://www.youtube.com/watch?v=TlkLhuc7PiI” responsive=”no” autohide=”no”][su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=DS36gR8wE_k”][/su_youtube_advanced] [su_youtube_advanced url=”https://www.youtube.com/watch?v=2FywDrqpG-Y” responsive=”no” autohide=”no”][su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=DS36gR8wE_k”][/su_youtube_advanced]

 

Tiisu vei faninsa Somerolle

By Bändit, Tapahtumat, Toimitus, Video

Tiisu juhli toisen levynsä Tänne ei jää kukaan levyjulkkareita Somerolla 17.3.2017. Faneja lähti paikan päälle kuljettamaan bussi, jossa matkustivat myös Tiisun jäsenet Henkka, Mikko ja Antti. Matkalle mahtui kommelluksia, seikkailuja ja taattua riehakasta Tiisun tunnelmaa.

Tsekkaa alta HattuMedian videoreportaasi matkasta!

 

[su_youtube_advanced url=”https://www.youtube.com/watch?v=QjWwv-9qmaY” responsive=”no” autohide=”no”][su_youtube url=”https://www.youtube.com/watch?v=DS36gR8wE_k”][/su_youtube_advanced] Teksti & haastattelut: Rosa Kaimio
Kuvaus: Timi Nordman
Editointi: Timi Nordman & Rosa Kaimio

 

Haku musiikkitoimittajaksi auki nyt!

By Bändit, Kaupunki, Toimitus

https://www.youtube.com/watch?v=YPm9r8aY65w

HattuMedia hakee alkavalle syyskaudelle musiikkitoimittajia. Musiikkitoimittajana pääset keikoille ja backstagelle haastattelemaan artisteja ja tekemään video- ja radiojuttuja eri näkökulmista. Tapahtumien lisäksi syksyn aikana järjestämme koulutuksia, joissa pääset syventämään omaa osaamistasi toimittajana sekä kuulet ammattilaisten vinkkejä juttujen tekoon. Aikaisempaa kokemusta toimittamisesta et tarvitse, mutta musiikkitietämys on plussaa! Iältäsi sinun tulee olla 15-25 -vuotias.

Haku päättyy maanantaina 14.9 ja musiikkitoimittajaksi valituille ilmoitetaan 15.-16.9. sähköpostitse (huolehdithan, että sähköpostiosoitteesi tulee oikein ilmoittautumisen yhteydessä).

Lisätietoja:
Eevi Savolainen 040-334 6752, eevi.savolainen@hel.fi
Mediatuottaja, HattuMedia

Ääni&Vimma festari Gloriassa pe 19.- la 20.10.

By Ääni ja Vimma festari 2012, Bändit, Tapahtumat, Video

19.-20.10. Ääni & Vimma -festarien lavalle nousi ykkösnimiä katselmuksista vuosien varrelta.
Kulttuuriareena Glorian lavalta nähtiin suorana livelähetyksenä HattuTV:ssä
ja Stadi TV:ssä perjantaina ja lauantaina seuraavat orkesterit,  joista hattu.net sivustolla
teostoon kuuluvien bändien keikat olivat nähtävissä marraskuun ajan.

Pe 19.10.2012
klo 19.00 Auntie Mary
klo 19.40 Discord in Excess
klo 20.20 Dawn
klo 21.00 Cherika
klo 21.40 Lack of Quest
klo 22.20 Pyhät Tepot

 La 20.10.2012
klo 19.00 Rock Revolution
klo 20.20 Vamma
klo 21.00 Retro Station
klo 21.40 Wedding Crashers
klo 22.20 Pintandwefall

 

Perjantain ohjelmassa oli myös  Ääni & Vimma-seminaari:
”Munkkiniemi 20v, Harju 25v -minne menet nuori muusikko?”
Keskustelussa mukana olivat
Pirjo Aittomäki Tuottaja PopJazz koulutus
Jeppe Cavonius MD-studio
Simppu Silaste Espoon kulttuuripalvelut
Antti Rautio Elmu Ry.
Mikko Merilinna Muusikko/tuottaja,
Kristian Wahlström PopJazz konservatio
Tomi Mäkynen Vantaan nuorisotoimi

Laura Haapala Radio Helsingistä juonsi seminaarin.

 

Pintandwefall – Ääni & Vimma festari 2012

By Ääni ja Vimma festari 2012, Bändit, Tapahtumat, Video

Pintandwefall voitti Ääni & Vimma katselmuksessa vuonna 2007.
Ääni & Vimma on viimeisten kuudentoista vuoden aikana ollut Suomen suurin musiikkikatselmus nuorille muusikoille. Tänä syksynä musiikin ystäviä hemmoteltiin viikonloppufestarilla, jonne saapui esiintymään menneiden vuosien katselmusten parhaimmistoa.

Ääni & Vimma -festarit järjestettiin Helsingissä 19.–20.10.2012 kulttuuriareena Gloriassa.
Lisää tietoa bändin omalla sivulla http://www.pintandwefall.com/

Biisilista 20.10

1.  Shark
2.  Shoot the Amber, Baby
3.  Apple and I Die
4.  Hero Sounds
5.  Sarra
6.  Angela Brown
7.  Jail
8.  John the Seahorse

 

Wedding Crashers – Ääni & Vimma festari 2012

By Ääni ja Vimma festari 2012, Bändit, Tapahtumat, Video

Wedding Crashers voitti Ääni & Vimma katselmuksessa vuonna 2009. Ääni & Vimma on viimeisten kuudentoista vuoden aikana ollut Suomen suurin musiikkikatselmus nuorille muusikoille. Tänä syksynä musiikin ystäviä hemmoteltiin viikonloppufestarilla, jonne saapui esiintymään menneiden vuosien katselmusten parhaimmistoa.

Ääni & Vimma -festarit järjestettiin Helsingissä 19.–20.10.2012 kulttuuriareena Gloriassa.
Lisää tietoa bändistä http://www.myspace.com/weddingcrashersband

Wedding Crashers biisilista 20.10.
1. Light in your fridge
2. Love and lunch
3. Love sea
4. Apes singing in the dark
5. Beg & bow
6. Modern medicine
7. Lost case
8. Electric butt

Retro Station – Ääni & Vimma festari 2012

By Ääni ja Vimma festari 2012, Bändit, Tapahtumat, Video

Retro Station esiintyi Loistewimmassa 2012. Ääni & Vimma on viimeisten kuudentoista vuoden aikana ollut Suomen suurin musiikkikatselmus nuorille muusikoille. Tänä syksynä musiikin ystäviä hemmoteltiin viikonloppufestarilla, jonne saapui esiintymään menneiden vuosien katselmusten parhaimmistoa.

Ääni & Vimma -festarit järjestettiin Helsingissä 19.–20.10.2012 kulttuuriareena Gloriassa.

Biisilista 20.10
1. Family thing
2. Stop my fall
3. Write me back
4. Jungle
5. Bombay
6. Accidental lovers

n/a