Provinssissa suurempi yleisö kuin koskaan ennen!

sirkiniYleinen

Kesäkuun lopussa Seinäjoen Törnävänsaaren valtasi Suomen suurimpiin festareihin kuuluva Provinssi.  Provinssissa esiintyi laajalti niin kotimaisia kuin ulkomaisia isoja sekä pienempiä nimiä eri genreistä. 

Festarin toisena päivänä tapahtuma rikkoi omat kävijäennätyksensä, siellä oli huikeat 28 000 kävijää. Myös muina päivinä kävijöitä riitti, sillä yhteensä viikonlopun aikana provinssi veti 73 000 kävijää.  

Tapahtuman kohokohtia oli ehdottomasti keikat, etenkin viimeisen illan päätöskeikalla, kun esiintyi JVG oli erityisen yhteisöllinen  tunnelma ja yhteislaulu raikasi. Ulkomaisista esiintyjistä erityisesti Macklemore festivaalien ensimmäiseltä päivältä otti yleisön haltuun esimerkiksi keikan alkupuolella olleen välispiikin aikana, jossa hän kertoi työskennelleensä nuorena Subwayssa ja pyysi yleisöstä jotakuta antamaan hänelle lainaan Subway-päähineen, joita alueella jaettiin, ja esiintyi se päässä.

Muita mainitsemisen arvoisia keikkoja oli esimerkiksi Chisun uudenlainen show. Chisu on muokannut liveään tänä kesänä samalla kuin uudisti musiikillista tyyliäänkin. Nykyään hänen kanssaan lavalla on bändin sijasta kaksi tanssijaa, Jori Sjöroos ja Alpo Nummelin. Tämä on myös hieno askel eteenpäin tasa-arvoisen yhteiskunnan luomiseen, vähäpukeisten naistanssijoiden sijasta lavalla onkin miestanssijat joidenka ulkonäköä ei oltu seksualisoitu turhaan. 

Pienemmistä nimistä Sini Yaseminin ja Youngheartedin keikat vakuuttivat erityisesti. Molempien keikoilla oli lavan alue aivan täynnä, Youngheartedin keikalta jäi jopa todella moni ulkopuolelle, sillä alueen yleisökapasiteetti oli rajallinen. Molemmissa yhteislaulut raikasi etenkin hittien aikana. Sini Yaseminin keikalla nähtiin myös Sinin keikoilta jo tutuksi tullut moshpit johon artisti itsekin osallistui. Younghearted puolestaan esiintyi Amphitheatre by Soundi -lavalla, jossa oli istumapaikat yleisölle. Keikan alussa yleisö istuikin paikoillaan nauttimassa musiikista, mutta keikan loppua kohden lavan edusta olikin täyttynyt ja siinä istui ja tanssi yleisöä.

Järjestelyt toimi tapahtumassa myös erittäin hyvin, porteilla ei ovien aukeamisen aikaan ollut turhan pitkiä jonoja ja ne etenivät hyvää vauhtia, turvatarkastukset tehtiin huolellisesti, mutta ripeästi. Alueella oli myös paljon erilaisia ruokailuvaihtoehtoja ja löytyi runsaasti vaihtoehtoja esimerkiksi myös vegaaneille ja muille erityisruokavalioille. Alueella oli myös paljolti “hengailutilaa” eli paikkoja joihin pystyi jäämään vain oleskelemaan ystävien kanssa, nauttia ulkoilmasta ja taustalla soivista keikoista. 

Provinssi oli panostanut esiintyjiin, mutta myös aluetaiteeseen oli panostettu. Siitä vastasi Provinssin oma taidetiimi, tolkkupaja, starttipaja, preppaamo-hanke, Samba Tropical ry, SPV C-tytöt 05-06, Ilmajoen ja Lapuan etsivät nuorisotyöt sekä laaja vapaaehtoistiimi. 

Provinssi oli ottanut mukaan toimintaansa myös Seinäjoen kaupungin Hyvinpitely-kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on jakaa ystävällisiä eleitä ja positiivista mieltä toisille erilaisin teoin. Tapahtuman aikana kun päivitti someensa, siitä miten oli hyvinpidellyt jotakuta tai tullut hyvinpidellyksi saattoi Provinssi korottaa lipun VIP-lipuksi. Provinssi oli mukana myös Youropen Take A Stand-kampanjassa, jossa otetaan kantaa yhdenvertaisuuden puolesta. Näitä tarkastellessa ei jää epäselväksi tapahtuman arvot. 

Muita Provinssin yhteistyökumppaneita oli esimerkiksi Subway, Lapin Kulta, Viking Line ja Ideapark. Ne olivat kaikki näkyvässä osassa tapahtumaa; Subway oli tuonut ravintolan tapahtumaan, osa alueen anniskelualueista oli Lapin Kullan sponsoroimia, Viking Line oli tuonut ilmaisia polkuveneitä alueelle ja Ideaparkilla oli VIP-alueella korkea rakennelma, josta näki hyvin päälavan keikat aitiopaikalta.

Signaalimedia pääsi myös tekemään haastatteluja tapahtumassa:

 

Kuvia tapahtumasta löytää esimerkiksi Facebook-sivuiltamme.

 

Teksti, kuvat & haastattelut: Nita Sirkiä